Tervetuloa lajin pariin!
Frisbeegolf on mukavan rento harrastus jossa yhdistyy ulkonaliikkumisen ilo mielenkiintoiseen peliin. Frisbeegolfia voit pelata yksin tai ryhmässä, tärkeintä on pitää hauskaa.
Frisbeegolfissa tarkoituksena on heittää frisbee maalikoriin mahdollisimman vähillä heitoilla. Peliväylä aloitetaan heittämällä avausheitto. Seuraava heitto suoritetaan aina siitä paikasta, mihin edellinen heitto pysähtyi. Väylä on pelattu loppuun kunnes frisbee on maalikorissa. Kun väylä on pelattu loppuun, siirrytään seuraavallle väylälle. Frisbeegolfrataan kuuluu yleensä 9 tai 18 väylää. Pelin on voittanut se pelaaja, joka on kiertänyt koko radan vähimmillä heitoilla.
Frisbeegolfissa väylien pituudet vaihtelevat viidestäkymmenestä metristä aina kolmeensataan metriin. Väylän aikana frisbeetä on tapana vaihtaa pelitilanteen mukaan. Aloitusheitto heitetään yleensä teräväreunaisella draiverilla, joka parhaimmillaan lentää yli 150 metriä. Jatkoheittoon käytetään yleensä lähestymisfrisbeetä, joka on pyöreäreunaisempi kuin draiveri. Lähestymisfrisbeetä käytetään yleensä alle 100 metrin heittoihin. Korin läheisyydessä käytetään putteria, joka jää maalikoriin helpommin kuin draiverit ja lähestymisfrisbeet.
Frisbeitä on tapana vaihtaa myös peliväylän mukaan. Niin oikealle kaartuviin kuin vasemmalle kaartuviin, mataliin tai korkeisiin väyliin käytetään yleensä erilaisia frisbeitä. Frisbeegolfissa käytetään pelitilanteen ja väylän mukaan erilaisia heittotapoja. Tutuksi tulee yleisimmän rystyheiton lisäksi kämmenheitot, esteiden ylitse heitettävät upsit ja esteiden alitse heitettävät rollerit.
Frisbeegolfradat ovat yleensä puistomaisessa ja pinnanmuodoltaan vaihtelevassa maastossa, joka tarjoaa luonnollisa esteitä frisbeen lennolle. Luonnolliset esteet ovat olennainen osa frisbeegolfia eikä pelaaja saa muuttaa niitä helpottaakseen väylän pelaamista. Hyvällä frisbeegolfradalla on puita, pensaita, vesiesteitä ja korkeuseroja
Frisbeegolfin perusteet
Seuraavaan osioon on koottu tiivis tietopaketti juuri lajia aloittelevalle harrastajalle.Frisbeekirjailija ja lajin puuhamies Kari Toivonen neuvoo aloittelijaa näin:
Frisbeegolf on helppo aloittaa, sillä ainoa, mitä tarvitset, on frisbeekiekko. Sitten voitkin jo lähteä radalle. Tässäkin lajissa on silti omat niksinsä, jotka opettelemalla harrastuksesta saa paljon enemmän irti. Tunnettu totuus on, että jos et itse osaa tehdä jotain, ryhdy opettamaan muita, joten seuraavassa muutamia vinkkejä aloittelevalle frisbeegolfaajalle. Osa on itse kantapään kautta opittuja, osa taas itseä viisaammilta lajinharrastajilta kuultuja ja luettuja.
Kiekot
Frisbeegolfia voi pelata millä tahansa frisbeellä, mutta helpoimmin se sujuu tarkoitusta varten suunnitelluilla kiekoilla. Kiekkoja on satoja erilaisia, mutta lajia aloitteleva pärjää hyvin 1-3 kiekolla. Jos haluat ostaa vain yhden kiekon, kannattaa hankkia midrange- tai ns. multipurpose-kiekko. Se soveltuu kohtalaisen hyvin kaikkiin frisbeegolfissa eteen tuleviin tilanteisiin. Driveriksi kannattaa valita vakaa tai alivakaa kiekko. Tämä tarkoittaa sitä, että kiekon lentorata on mahdollisimman suora tai jopa hieman oikealle kaartuva, mikä lieventää kiekon normaalia ominaisuutta kaartaa lentonsa lopussa vasemmalle. Kirjoittajaa viisaammat ovat todenneet, että kannattaa opetella hyvä tekniikka käyttämällä aluksi vain muutamaa kiekkoa ennen kuin hankkii mittavampaa kiekkokokoelmaa.
Edelleen neuvotaan ensin heittelemään hitailla kiekoilla ennen siirtymistä nopeisiin drivereihin. Toimi näin, jos sinulla on malttia, sillä neuvoissa on varmasti perää. Kuulin tämän neuvon vasta, kun olin jo itse aloittanut ja toiminut kutakuinkin juuri päinvastoin eli hankkinut paljon kiekkoja ja heitellyt paljon drivereillä. Hauskaa on kyllä ollut, mutta enpä sitten kovin kummoinen golfaaja olekaan.
Jos haluat panostaa useampaan kiekkoon, voit ostaa midrangekiekon lisäksi myös putterin sekä mahdollisesti vielä driverin. Putterit ovat keskenään melko samankaltaisia. Toivottavasti näistä vinkeistä on hyötyä. Parasta oppia saa kuitenkin, kun pelaa itseään kokeneempien harrastajien kanssa. Frisbeegolfin pariin tuntuu hakeutuvan poikkeuksellisen paljon avoimia ja hyväntuulisia ihmisiä, jotka eivät panttaa tietojaan, vaan jakavat niitä auliisti muillekin. Älä siis epäröi kysyä voitko liittyä kierroksella kokeneempien heittäjien porukkaan.
Heittäminen
Golfkiekon heittäminen eroaa perinteisen frisbeen heittelystä melko tavalla. Olennaisin ero on voimansiirrossa. Kopitellessa rannalla tai puistossa heittämisessä käytetään pääasiassa kättä ja rannetta. Tämä ei kuitenkaan frisbeegolfissa riitä, sillä kiekko pitäisi saada muutamaa kymmentä metriä kauemmaksi.
Jotta kiekko lentäisi mahdollisimman pitkälle aloituspaikalta, pitää heiton taakse saada voimaa myös jaloista, lantiosta ja hartioista. Tämä tapahtuu kurottamalla kiekolla kohtisuoraan taaksepäin ja vetämällä kiekko kädellä rinnan editse mahdollisimman lähellä vartaloa. Kiekkoa kuljettavan käden lähestyessä ääriasentoaan ranne lukitaan ja ääriasennossa kiekko irtoaa kädestä. Kiekkoa ei siis heitetä ranneliikkeellä vaan koko vartalo toimii ikään kuin jousena, joka linkoaa kiekon radalleen. Tekniikkaa kannattaa ensin opetella ilman vauhtia ja kun idea on hallussa, voi siirtyä tutustumaan vauhdinottoon.
Avausheitto
Jokaisen väylän aluksi heitetään luonnollisestikin avausheitto. Aloittelijan kannattaa heti alusta alkaen keskittyä pituuden sijaan tarkkuuteen. Voimiensa takaa heitetyssä, mutta syvälle metsään päätyvässä heitossa ei ole mitään tavoittelemisen arvoista. Pituudet kasvavat aikanaan, mutta jatkuva lepikoissa tarpominen tappaa kiinnostuksen lajiin todella nopeasti. Pyri heittämään kiekko avausheitossa sellaiseen kohtaan, josta seuraava heitto on helppo suorittaa. Hankalaan paikkaan päätynyt heitto poikii yleensä koko tukun vähintään yhtä hankalia heittotilanteita eli lumipalloa on turha sysätä liikkeelle heti avausheitossa.
Lähestymisheitto
Aloittelijan kannalta ehkäpä tärkein heitto on lähestymisheitto. Sillä voi paikata mahdollisesti epäonnistuneen avauksen ja samalla pedata itselleen helpon putin. Korille heitettäessä kannattaa pitää mielessä kiekon luontainen ominaisuus kaartaa lentonsa lopussa pyörimissuuntaansa vastaan. Toisin sanoen, jos heität perinteisen rystypuolen lähestymisheiton kohti koria, kannattaa tähdätä hieman korin oikealle puolelle. Kiekko jatkaa kiertymistään vielä maahan osumisen jälkeenkin ja suoraan kohti koria heitetty kiekko ajautuu helposti kymmenenkin metriä korin vasemmalle puolelle, jolloin putista tulee melkoisen haastava. Käytä lähestymisheitoissa aina mahdollisimman hitaita kiekkoja, midrange-kiekkoa tai jopa putteria. Silloin ohi heitetty kiekko ei ainakaan päädy kovin kauas korista toisin kuin käytettäessä vaikkapa driveria.
Puttaaminen
Kun kiekko on saatu riittävän lähelle koria, on vuorossa putti. Puttaaminen on hyvin yksilöllistä, eikä mikään toimiva tyyli voi olla väärä. Yleisesti käytössä olevat tyylit voidaan kuitenkin jakaa kahteen pääluokkaan. Toisessa kiekko ikään kuin työnnetään koriin, toisessa se heitetään korkeana roikkuna. Ideana molemmissa on silti se, että kiekkoon ei laiteta ranteella yhtään enempää pyörimisliikettä kuin on tarpeen kiekon vakauden ylläpitämiseksi. Tällöin kiekon vauhti pysyy hitaana, eikä se ohi mennessään päädy kovin kauas korista.
Yleisesti neuvotaan, että ote kiekosta on kevyempi kuin aloitus- ja lähestymisheitoissa. Peukalo on kiekon päällä ja muut sormet kiekon alla levitettyinä. Etusormi voi olla hiukan enemmän kiekon reunan päällä, mutta ei mielellään koko pituudeltaan pitkin kiekon etureunaa. Työntöputissa käsi taittuu kyynärpäästä, jonka suoristaminen sinkoaa kiekon kohti koria. Ranne pidetään jäykkänä ja kiekko saa pyörimisnopeutensa liikkeen pysähtymisestä. Roikkuputissa käden pääasiallinen saranakohta on olkapää. Käden heiluriliikkeellä haetaan oikea suunta ja ranteella kiekolle annetaan riittävä pyörimisnopeus.
Kiekko kannattaa tähdätä pystysuunnassa keskelle ketjuja ja sivusuunnassa aavistuksen verran keskitolpan oikealle puolelle (jos olet oikeakätinen). Silloin kiekon pyörimisliike vetää kiekon syvemmälle koriin.
Ote kiekosta
Frisbeegolfissa ote kiekosta eroaa hiukan siitä, mihin olet ehkä tottunut heitellessäsi perinteistä frisbeetä. Kopitellessa on usein tapana heittää kiekkoa siten, että etusormi on kiekon etureunaa vasten. Tämä ei ole erityisen toimiva tapa frisbeegolfissa, sillä sen seurauksena heittoon ei saada riittävästi voimaa. Parempi tapa on taittaa neljä sormea kiekon alapuolelle peukalon jäädessä yläpuolelle. Peukalo osoittaa kohtisuoraan eteenpäin, ei siis kiekon keskelle, ja on noin parin sentin päässä kiekon reunasta. Sormien asennoissa kiekon alapinnalla on runsaasti vaihtoehtoja. Ns. power grip -asennossa sormet on puristettu tiukasti reunaa vasten, kun taas ns. fan grip tai fork grip -asennoissa sormia on levitetty laajemmalle alueelle. Jokaisella on hiukan erilainen käsi, joten yhtä ainoaa oikeaa otetta ei ole olemassa. Kokeile, mikä tuntuu sinusta parhaimmalta.
Kämmenpuolen heitto
Perinteisen rystypuolen heiton eli backhandin lisäksi kannattaa opetella kämmenpuolen heitto, jota joskus kutsutaan myös “foreksi” (engl. forehand tai sidearm). Siinä kiekon alle asetetaan etusormi ja keskisormi siten, että ne ovat molemmat kiekon etureunaa vasten. Yläpuolelle tulee peukalo samaan tapaan kuin rystyheitossa eli kohtisuoraan heittosuuntaa kohden. Oleellinen ero rystyheittoon on se, että kämmenheitossa suurin osa voimasta tulee pelkästään ranteesta. Käden liikerata kulkee siten, että heittoon lähdetään kyynärpää edellä. Järjestys on kyynärpää, ranne, sormet. Suurin kämmenheiton tarjoama etu on, että siinä kiekon pyörimissuunta on päinvastainen kuin rystyheitossa eli se kaartaa heiton lopussa luonnostaan oikealle. Opettelemalla kämmenheiton, käytettävissä on aina heitto, joka kaartaa luonnostaan haluttuun suuntaan. Tämä on huomattavasti helpompi tapa saada kiekko haluttuun paikkaan kuin anhyzerheittojen käyttäminen, jos kohta niissäkin on omat puolensa.
Heittokulmat
Tavallisimmin frisbee pyritään irrottamaan kädestä vaakasuorassa asennossa. Tällöin kiekko lentää mahdollisimman suoraan, kunnes sen pyörimisnopeus hidastuu ja kiekko alkaa kaartaa pyörimissuunnan vastakkaiselle puolelle. Perinteisessä oikeakätisen rystyheitossa siis vasemmalle. Kiekon lentorataan voi kuitenkin vaikuttaa eri heittokulmilla. Jos kiekkoa heittää siten, että sen ulkoreuna on alaspäin, kiekko kaartaa voimakkaasti vasemmalle. Tällöin puhutaan hyzer-kulmasta tai hyzer-heitosta. Jos taas kiekon ulkoreunaa kallistaa ylöspäin, kaartaa kiekko oikealle. Silloin kyseessä on anhyzer-heitto. Heiton korkeudesta ja pituudesta riippuu, ehtiikö anhyzer-heitto kaartamaan vielä lentonsa lopussa takaisin vasemmalle pyörimisnopeuden hidastuessa.
Vauhdinotto
Kun heittotekniikka alkaa sujua, voi mukaan ottaa muutaman askeleen vauhdin. Toimivin vauhdinottotapa on niin sanottu X-step eli ristiaskel. Tässä kolmen askeleen vauhdinotossa ensimmäinen askel otetaan oikealla jalalla. Sen jälkeen vasen jalka kulkee oikean jalan ohi takakautta ja samalla käsi vie kiekon taaksepäin. Näin heittäjän hartiat ja lantio kääntyvät hieman poispäin heittosuunnasta ja kiekolle tulee mahdollisimman pitkä veto. Kolmas askel otetaan taas oikealla jalalla, joka isketään tukevasti maahan tukijalaksi. Samalla hetkellä kiekkoa pitelevä käsi lähtee eteenpäin ja ääripisteen saavutettuaan kiekko irtoaa kädestä. Kunnon saatto on paikallaan eli käden annetaan heilahtaa reilusti yli kiekon irrottua kädestä.
Kari Toivonen